Etusivu

Hallitus
Seurasta
Säännöt
Kilpailut
Jäsenkirje
Savijärvi Special
Toimintakertomus
Toimintalinja
Nuortenkerho
NuoriSuomi Sinetti
Miten jäseneksi

Palaute
Linkit

Tuoreimmat muutokset

Husaariratsastajat

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

1. Yleistä

Vuosi 2009 oli Husaariratsastajat ry:n 38. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 33. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 277 jäsentä, joista senioreita oli 197 ja junioreita 80. Menneenä vuonna seura on toiminut ansiokkaasti vuonna 1993 myönnetyn Nuori Suomi Sinettiseura-arvon mukaisesti.

2. Hallinto

2.1. Sääntömääräiset kokoukset

Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 14.3. Savijärven kartanon ratsastuskoululla ja syyskokous 5.12. seuran joulujuhlan yhteydessä Savijärven kartanon päärakennuksessa.

2.2. Seuran hallitus

Seuran hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhdeksän kertaa. Puheenjohtajana toimi Sari Silander. Hallituksen varsinaisia jäseniä olivat Ben Simonsén, Niina Tammiranta ja Heli Haapala-Pelo (varapj.) sekä varajäseniä Leena Niemistö, Yvonne Skogster, Marit Laurinkoski ja Frank Ahrenberg mainitussa järjestyksessä. Seuran sihteerinä toimi Niina Tammiranta, rahastonhoitajana Tuija Lindblad ja jäsensihteerinä Nadja Sundström. Hallituksessa Nuorten kerhoa edustivat Essi Forssell (NK pj.), Anna Holm ja Jessica Jyränkö.

2.3. Nuorten Kerhon hallitus

Husaarien Nuorten kerhon hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana kymmenen kertaa. Hallituksen kokoonpano oli seuraava: puheenjohtaja Essi Forssell, Petra Sällström (varapj.), Henriikka Hietala (siht.), Mia Multanen (rahastonhoitaja), Camilla Simonsén, Nina Könönen, Mandi Broms, Ida Törnroos, Jasmin Lindevall sekä varajäsenet Jessica Jyränkö, Anna Holm, Fia Hollmén ja Miia Vuorela.

3. Koulutus

3.1. Seuran sisäinen koulutus

Nuorten kerhon Lauantaikerhot kokoontuivat kevätkaudella neljässä ja syyskaudella neljässä eri kerhossa säännöllisesti kerran viikossa.

Lauantaikerhoissa suoritettiin Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hevostaitomerkkejä yhteensä 25 kpl. Perusmerkin suoritti 15, Hoito II –merkin seitsemän ja Lääkintä-merkin kolme kerholaista.

Sennukerho kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Hevostaitomerkkejä suoritettiin kaksi perusmerkkiä, yksi Hoito I -merkki ja neljä lääkintämerkkiä.

3.2. Seuran ulkopuolinen koulutus

10.-11.1. ja 13.-14.2. Ben Simonsén valmensi valjakoita ESRA:n valjakkoajoaluevalmennuksissa Ypäjällä, 17.-18.4. Lahdessa Takkulassa ja 24.-25.4. Urjalassa. Seuran jäseniä osallistui valmennuksiin.

12.-13.2., 14.-15.3. ja 4.-5.4. Valjakkoajon B-valmennuksiin Ypäjällä osallistui Nina Jokimies. 21.-22.11. pidettyyn valmennukseen Ypäjällä osallistuivat Sanna Tirkkonen – Nelson ja Jarmo Tauriainen - YK Dark Pierro & YK Dark Henk. Valmentajana toimi Andreas Hesse.

14.2., 13.3., 2.-3.4. ja 20.11. Andreas Hesse valmensi seuran valjakoita ja ratsukoita Savijärvellä ja Nykullassa.

14.-15.2., 28.2.-1.3. ja 28.3.Jemina Niemistö – Hernet Branka osallistui Lahassa ESRA:n aluevalmennuksiin kouluratsastuksessa. Valmentajana toimi Tuija Tuominen.

22.-23.2., 21.-22.3. ja 16.-17.4. Ben Simonsén – Artemis, Kidi & Wendelin valmentautui SRL:n valjakkoajon A-renkaassa Ypäjällä ja 30.-31.5. Savijärvellä. Savijärven valmennukseen osallistui myös Sanna Tirkkonen – Nelson. Valmentajana toimi Tomas Eriksson.

24.-25.10. Valjakkoviikonloppu Ypäjällä: Valmennuksiin osallistui kolme ja muuhun ohjelmaan 4-6 seuran jäsentä.

Antonia Hartwall - Goldbles van Graaf Janshof on kuulunut SRL:n esteratsastuksen isojen ponien A-renkaaseen ja osallistunut Teppo Hakalan valmennuksiin.

4. Kilpailutoiminta

4.1. Valjakkoajo

8.3. Valjakkoajon seura- ja aluekilpailut Urjalassa: Leena Vähä-Erkkilä – Kotimäen Fantacy (seuraluokka koulu III/9, tarkkuus 6./7), Tuija Sorjonen – Ruskelan Peppi (seuraluokka koulu 7./9, tarkkuus I/6) ja Otto Vainio – Hessin Virne (seuraluokka koulu II/9, tarkkuus 3./7).

26.4. Valjakkoajon aluekilpailut Urjalassa: Leena Vähä-Erkkilä – Kotimäen Fantacy (koulu I/8, tarkkuus 8./8), Otto Vainio – Hessin Virne (koulu II/8, tarkkuus II/8) ja Minteli (koulu 10./11, tarkkuus 6./12) sekä Tuija Sorjonen – Ruskelan Peppi (seuraluokka koulu 5./5, tarkkuus I/5).

2.-3.5. Kansalliset valjakkoajokilpailut Ypäjällä: Saila Salonen – Reinilän Johannes (alueluokka koulu 7./10 ja tarkkuus 6./9), Ulla Koskenranta-Aalto – Kaskenpään Andromeda & Symphatil Iceman (alueluokka koulu 10./10), Ben Simonsén – YK Dark Henk (alueluokka I/7), Otto Vainio – Minteli (alueluokka 5./7), Jarmo Tauriainen – YK Dark Pierro (alueluokka 7./7), Ben Simonsén – Artemis, Kidi & Lili (I/4).

21.-24.5. Kansainväliset valjakkoajokilpailut Åsbossa Ruotsissa: osallistui Ben Simonsén – Artemis, Kidi & Lili (5./7) ja Arja Mikkonen – SG Oberon (II/17).

23.-24.5. Kansalliset valjakkoajokilpailut Loimaalla: Saila Salonen – Reinilän Johannes (6./7), Jarmo Tauriainen – YK Dark Pierro (3./5), Sanna Tirkkonen – Nelson (I/4).

11.-14.6. Valjakkoajon PM-kilpailut Ypäjällä: Sanna Tirkkonen - Nelson (6./11) ja Ben Simonsén – Artemis & Kidi (I/3).

17.-19.7. Seuran järjestämät kansalliset valjakkoajokilpailut Savijärvellä: Kilpailuihin osallistui yhteensä 24 valjakkoa. Kilpailuihin osallistuivat Ulla Koskenranta-Aalto – Symphatil Iceman (alueluokka I/4), Tuija Sorjonen – Ruskelan Peppi (alueluokka 4./4), Leena Vähä-Erkkilä – Kotimäen Fantacy (alueluokka koulu 4./6, tarkkuus II/5), Saila Salonen – Reinilän Johannes (alueluokka koulu 6./6), Jarmo Tauriainen – YK Dark Pierro (alueluokka I/2) ja Ben Simonsén – Artemis, Kidi & Lili (I/3).

31.7.-2.8. Valjakkoajon SM-kilpailut Urjalassa: Leena Vähä-Erkkilä – Kotimäen Fantacy (alueluokka I/5), Ben Simonsén – Wendelin (alueluokka I/13) ja Lili & Kidi (I/2), ja Jarmo Tauriainen – YK Dark Pierro (alueluokka III/13).

15.-16.8. Valjakkoajon aluekilpailut Urjalassa: Lauri Vähä-Erkkilä – Kotimäen Fantacy (seuraluokka 4./5) ja Pinja Sorjonen – Ruskelan Peppi (seuraluokka).

19.-23.8. Parivaljakoiden MM-kilpailut Kecskemetissä Unkarissa: Ben Simonsén – Artemis & Kidi (47./62).

30.8. Valjakkoajon aluekilpailut Loimaalla: Saila Salonen – Källbackas Charity (3./4).

26.9. Valjakkoajon tarkkuusajon seura- ja aluekilpailut Urjalassa: Lauri Vähä-Erkkilä – Hessin Lilli (ohj.ajoharjoitus II/11) ja Kotimäen Fantacy (seuraluokka +30cm 3./8; +30cm I/5) sekä Jarmo Tauriainen -Yk Dark Pierro & YK Dark Henk (alueluokka +20cm 11./12.; +20cm 7./9).

11.10. Valjakkoajon harjoituskilpailut Savijärvellä: seura ja Nuorten kerho mukana järjestämässä yhdessä Suomen Shetlanninponiyhdistyksen kanssa. Yhteensä 7 lähtöä. Kilpailuihin osallistui Pinja Sorjonen – Ruskelan Peppi (2.).

8.11. Valjakkoajon tarkkuusajon harjoituskilpailut Urjalassa: Lauri Vähä-Erkkilä – Hessin Lilli & Kotimäen Fantacy (harjoitusluokka I/6; +40cm 5./5) ja Kotimäen Fantacy (+30cm 5./8), Jarmo Tauriainen - Yk Dark Henk (+30cm III/8; +20cm II/4) ja Johanna Valo - V.H. Al-Yazi (+30cm 7./8).

Tuija Sorjonen - Ruskelan Peppi osallistui lisäksi Suomen Shetlanninponiyhdistyksen järjestämiin Driving class -luokkiin rotunäyttelyiden yhteydessä 19.5. Savijärvellä (luokkavoitto), 1.8. Vermossa (luokkavoitto) ja 5.9. Mustialassa (finaali, pronssi).

Kansallisessa ja kansainvälisessä valjakkorankingissa 2009 hevosyksiköissä Arja Mikkonen oli ensimmäinen ja Sanna Tirkkonen kahdeksas. Hevospareissa Ben Simonsén oli ensimmäinen.

Valiomerkin 2009 voitti hevosyksiköissä Arja Mikkonen – SG Oberon ja hevospareissa Ben Simonsén – Kidi, Artemis & Lili.

4.2. Esteratsastus

18.1. Esteratsastuksen kilpailuharjoitus Tuusulassa: Pinja Sorjonen - Ai.Ka. Melody (30cm 5./7).

19.4. Esteratsastuksen rataharjoitus Savijärvellä: yhteensä 12 lähtöä

12.7. Seuraestekilpailuihin Lopella osallistuivat Jasmine Niemistö-Polly (50-60cm 4./11), Anna Holm-Annabella (70-80cm 8./33), Jemina Niemistö-Polly (70-80cm hyl.) ja Ann-Jeanette Simonsén-Sg Saint Carina (90 cm 6./20, 105cm 5./7).

25.10. Seuraestekilpailut Savijärvellä: yhteensä 16 lähtöä

Antonia Hartwall - Goldbles V.Graaf Janshof osallistui vuoden aikana Poni-GP:n osakilpailuihin (120cm) ja sijoittui kolmessa osakilpailussa neljästä (II, III ja IV sija). Finaalissa (125cm) Laaksolla hän oli kuudes ja yhteistuloksissa Poni-GP:n neljäs.

Toukokuussa Antonia Hartwall - Goldbles V.Graaf Janshof kävivät kilpailemassa Ruotsissa kansallisissa kilpailuissa (kolme luokkaa 110-120cm tasolla, sijoitus jokaisesta). Kesäkuussa ratsukko edusti Suomea ponien PM-kilpailuissa Tanskassa. Elokuussa pidetyissä ponien SM-kilpailuissa Muuramessa osakilpailusijoitusten (115cm III, 120cm II ja 120/130cm IV) jälkeen ratsukon yhteistulos oli SM-hopea. Kausi päättyi HIHS:n poniluokkiin.

4.3. Kouluratsastus

18.1. Kouluratsastuksen kilpailuharjoitus Tuusulassa: Pinja Sorjonen - Ai.Ka. Melody (Raviohjelma 8./14).

29.3. Seurakoulukilpailut Savijärvellä: yhteensä 17 lähtöä (+ yksi kilpailun ulkopuolella)

18.4. Kouluratsastuksen seurakilpailut Pornaisissa: Anne Porevirta - Stekkenkamps Susan (A-merkin kouluohj. V/20).

17.5. Kouluratsastuksen seurakilpailut Pernajassa Esman tallilla: Anne Porevirta – Humphrey (He A II).

30.5. Kouluratsastuksen aluekilpailut Lahassa: Anne Porevirta – Humphrey (He A II/26).

23.8. Kouluratsastuksen aluekilpailut Keravalla: Anne Porevirta – Humphrey (He A I/36).

27.9. Seurakoulukilpailut Savijärvellä: yhteensä 22 lähtöä

15.11. Seurakoulukilpailut Savijärvellä: yhteensä 13 lähtöä (+ 1 kilpailun ulkopuolella)

5. Muu toiminta ja tapahtumat

1.-4.1. Kuusi seuran jäsentä oli ratsastusmatkalla Sassi Talu –tilalla Virossa.

17.1. Nuorten kerhon hoitohevosten jako- ja infotilaisuuteen Savijärvellä osallistui noin 20 henkilöä.

7.2. Seuran järjestämälle retkelle Ypäjän Avoimien Ovien päivään osallistui noin 40 henkilöä.

28.2. Nuorten kerhon vuosikokoukseen Savijärvellä osallistui 15 henkilöä.

28.2.-1.3. Nuorten kerhon viikonloppuleirille Savijärven kartanolla osallistui 15 kerholaista ja 4 ohjaajaa.

7.3. Järjestettiin kilpailuinfo yhdessä Savijärven kartanon ratsastuskoulun kanssa. Läsnä noin 23 henkilöä.

14.3. Seuran vuosikokoukseen Savijärvellä osallistui 12 seuran jäsentä.

5.4. Seuran järjestämälle Horsebic-tunnille osallistui n. 20 henkilöä.

7.4. Match Show -harjoitukset Nuorten kerholaisille ja hoitajille Camilla Simonsénin johdolla, osallistujia oli noin 15.

11.4. Savijärven kartanon ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen järjestämään pelastusharjoitukseen tallilla osallistui n. 30 henkilöä.

19.4. Ensiapu-luento Nuorten kerholaisille ja hoitajille. Läsnä oli noin 15 henkilöä.

26.4. SRL:n kevätkokoukseen Kajaanissa osallistui seuran edustajana Ben Simonsén.

9.5. Nuorten kerhon Hevostaitomerkkisuorituspäivä

10.5. RJL-päivänä Nuorten kerho piti buffettia ja seuran jäsenet auttoivat tapahtuman järjestelyissä. HusR-seuramestaruuksia ei pystytty jakamaan, koska mestaruussääntöjen kriteerit täyttäviä ratsukoita ei osallistunut riittävästi mestaruusluokkiin.

16.5. Harjun oppimiskeskuksessa järjestettyihin valtakunnallisiin hevostaitomestaruuskilpailuihin osallistui viisi seuran jäsentä: Anna Holm, Janina Jyränkö, Tove Ljungqvist, Mona Jäppinen sekä Jessica Kerttunen, joka sijoittui sarjassa I 6.sijalle.

21.5. Järjestettiin shetlanninponinäyttely yhdessä Suomen Shetlanninponiyhdistyksen kanssa. Nuorten kerho piti buffettia.

Kesän aikana tehtiin seuran kentälle uusi aita.

5.9. Nuorten kerhon hoitohevosten jako- ja infotilaisuuteen Savijärvellä osallistui noin 20 henkilöä.

19.9. Seura piti buffettia Kerry- ja vehnäterrierikerhon näyttelyssä.

19.9. Nuorten kerhon hallitus vietti virkistäytymispäivää Orimattilassa Hevostoiminta Mintelin tiloissa.

28.-29.9. Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä Savijärvellä pidettiin buffettia.

3.10. Minihubertuksessa oli mukana noin 15 ratsukkoa. Elina Ruusunen – SG Roxette saivat ketunhännän.

15.-18.10. HIHS:n järjestelyissä oli mukana yli 20 seuran jäsentä.

7.11. Nuorten kerho järjesti vanhempainpäivän ja pelisääntökeskustelun, jossa sovittiin pelisäännöt kaudelle 2009-2010. Lisäksi järjestettiin perinteiset varsojen ristiäiset. Läsnä oli noin 20 henkilöä.

21.11. Nuorten kerhon syyskokoukseen Savijärvellä osallistui 14 henkilöä.

22.11. SRL:n syyskokoukseen osallistui seuran edustajana Sari Silander.

5.12. Seuran joulujuhlaan sekä sääntömääräiseen syyskokoukseen Savijärven kartanolla osallistui 62 henkilöä. Juhlassa jaettiin Vuoden hevosenhoitaja -pokaali Ida Törnroosille, joka sai myös Vuoden juniorivalmentaja-pokaalin, sekä Hevosenhoitaja-ruusukkeet Tove Ljungvistille, Jenny Laurinkoskelle, Elin Erikssonille ja Elisa Aroniitylle. Paras juniori – pokaalin sai Antonia Hartwall ja Juniorikannukset Lauri Vähä-Erkkilä. Pro Nuori Suomi-kannustepaketilla palkittiin Kaisu Simonsén ja Janina Jyränkö. Lisäksi muistettiin Miia Multasta, Petra Sällströmiä ja Camilla Simonsénia SRL:n kunniakirjalla sekä Sari Silanderia, Pauli Riekkistä, Katri Vesasta, Ben Simonsénia, Frank Ahrenbergia, Marit Laurinkoskea, Ann-Brita Lindblomia ja Leena Niemistöä erikoispalkinnoilla. Nuorten kerhon hallitus muisti pitkäaikaisesta Nuorten kerhon puheenjohtajuudesta luopuvaa Essi Forssellia. Juhlassa jaettiin myös SRL:n ansiomerkkejä. Pronssisen merkin saivat Arja Mikkonen, Essi Forssell, Ben Simonsén ja Nadja Sundström. Hopeisen merkin saivat Tuija Lindblad, Heli Haapala-Pelo ja Sari Silander. Erikoispalkinnon pitkästä työstä seuran parissa sekä SRL:n kunniakirjan saivat Rolf Simonsén, Aarre Vainio ja Tapani Peltonen.

6. Muuta

Ben Simonsén oli jäsenenä Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hallituksessa.

SRL:n Valjakkojaostossa toimivat Ben Simonsén, Sanna Tirkkonen ja Anna Vähäkuopus (tiedottaja).

Ratsujalostusliiton (RJL) hallituksessa toimi Camilla Simonsén.

Tapani Peltonen valittiin Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.

Rolf Simonsén on SRL:n kunniajäsen.

Husaariratsastajien kunniajäseniä ovat Rolf ja Ebba Simonsén, Aarre ja Rea Vainio, Olavi Laine sekä Tapani ja Margareta Peltonen.

 
toimintakertomus/2009.txt · Viimeksi muutettu: 2010/03/31 19:53 / heli

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) kieltää mainosten lähettämisen näiltä sivuilta löytyviin osoitteisiin
Recent changes RSS feed Powered by PHP Valid XHTML 1.0 Valid CSS Driven by DokuWiki